Ehkä on röyhkeää sanoa näin (tuntuu kuin se kaikki valuu suustani kuin hiekka, kun avaan sen - suuni, siis) mutta viimein tuntuu, todella tuntuu siltä että olen lähellä. Tunnen lämmön hohkan.

Kuin olisin ymmärtämäisilläni jotakin, tärkeää.

Maailmako se minua rakastaa, vai kuka? Kukaan ei voi kasvaa tämän elämän mittaiseksi, silti meille jokaiselle on annettu näin paljon? Miksi, miksi? Ansioton rakkaus minun osakseni, miksi?

Olen yhtäkkiä niin kovin murheeton,

elämä kantaa.

Tämä on rakkauden tuntu.

Miten se voisi sanoa, muuten kuin kiitos. Ja kiitos.

Kiitos.

Tapahtunutta: joulukalenteri edistää jo 8. päivässä. What can I do? Suklaa on hyvää.